Maailmankuva on käsitys maailman kokonaisuudesta. Sitä lähellä ovat sanat maailmankatsomus ja elämänkatsomus. Joskus käytetään myös muotoja maailmankäsitys tai todellisuuskäsitys.
Maailmankuvan määritelmiä ja jaotteluja[]
Jokaisella ihmisellä on käsitys maailmasta eli maailmankuva. Se on kokonaisnäkemys, jonka avulla hahmotetaan maailmaa. Maailmankuvalla voidaan tarkoittaa paitsi yksityisen ihmisen, myös tietyn aikakauden, uskonnon tai ideologian mukaista käsitystä maailmasta.
Maailmankuvassa voidaan siis erottaa sekä yksilöllinen että yhteisöllinen taso. Yhteisölliseen tasoon vaikuttavat historialliset, kulttuuriset, yhteiskunnalliset, taloudelliset sekä ekologiset tekijät. Yksilöllisen maailmankuvan rakennusaineksia ovat edellisten lisäksi ihmisen omat elämänkokemukset sekä persoonalliset tekijät, kuten lahjakkuus, ikä ja sukupuoli.
Maailmankuvia voidaan luokitella sen pohjalta, kuinka ne muodostetaan ja perustellaan. Tieteellinen maailmankuva sisältää tieteellisin menetelmin hankittua tietoa. Se on avoin ja itseään korjaava sitä mukaa kun tiede kehittyy. Tieteellinen maailmankuva on nuorempi kuin uskonnollinen maailmankuva.
Uskonnollisen maailmankuvan perustana on uskonnollinen auktoriteetti (esim. kristityille Raamattu, muslimeille Koraani, hindulaisille Veda-kirjat jne.) tai uskonnollisiksi tulkitut kokemukset jostakin yliluonnollisesta kuten Jumalasta. Jokainen uskonto sisältää uskomuksia maailmasta, ihmisestä sekä inhimillisen tiedon ylittävästä olevaisesta. Näiden kaikkien avulla uskova selittää ja tulkitsee maailmaa. Kuten uskonnollisen myös ideologisen maailmankuvan taustalla häämöttävät usein melko muuttumattomat opinkappaleet.
Puhutaan myös metafyysisestä maailmankuvasta. Se sijoittuu tieteellisen ja uskonnollis-ideologisen maailmankuvan välimaastoon. Metafyysinen maailmankuva ylittää tieteen kokemusperäisten menetelmien rajat, mutta se ei käytä maailmanselityksessään jumalia vaan tulkitsee ilmiöitä inhimillisen ymmärryksen perusteella.
Maailmankuva voidaan tarkemmin määritellä maailmaa koskevien, tavalla tai toisella perusteltujen väitteiden järjestelmälliseksi kokonaisuudeksi[3], yksilön tai ihmisryhmän maailmaa koskevien käsitysten ja uskomusten kokonaisuudeksi, joka suuntaa ajattelua, uskomuksia ja toimintaa, kokonaiskäsitykseksi, jonka avulla hahmotetaan maailmaa sekä aikakauteen sidoksissa olevaksi kokonaiskuvaksi maailmasta ja sen rakenteista.
Ilkka Niiniluoto[]
Ilkka Niiniluodon mukaan henkilön maailmankuvalla tarkoitetaan henkilön hyväksymien, todellisuutta koskevien käsitysten joukkoa. Nämä käsitykset tyypillisesti koskevat sitä, millaisista olioista tai aineksista todellisuus muodostuu, miten todellisuus on syntynyt ja kehittynyt ja millaisia säännönmukaisuuksia ja lakeja siinä vallitsee.
Maailmankuva voi Niiniluodon mukaan olla:
- Tieteellinen, jos kaikki siihen kuuluvat väitteet ovat tieteellisin menetelmin hankittuja ja perusteltuja sekä tieteenharjoittajien muodostaman tiedeyhteisön hyväksymiä. Tieteellinen maailmankuva on historiallisesti kehittyvä, avoin ja itseäänkorjaava: sen kaikki osat ovat periaatteessa arvosteltavissa ja muutettavissa uuden tosiasia-aineiston perusteella.
- Epätieteellinen, jos se sisältää väitteitä, jotka ovat ristiriidassa tietyllä hetkellä vallitsevan tieteellisen maailmankuvan kanssa.
* Arkikokemukseen perustuva, jos sen perustana on jokapäiväisen havainnon ja elämänkokemuksen antama tieto itsestämme ja ympäristöstämme.
- Uskonnollinen, jos siihen sisältyy sellaisia väitteitä, joiden ainoana perusteluna on vetoaminen joihinkin uskonnolliseen arvovaltaan, kuten Raamattuun tai henkilökohtaisiin uskonnollisiin kokemuksiin tai elämyksiin.
- Maaginen, jos se perustuu taikauskoon, tavallisesti perinteeseen pohjautuviin käsityksiin luonnossa vaikuttavista hengistä sekä hyvistä ja pahoista voimista.
- Metafyysinen, jos se sisältää sellaisia todellisuutta koskevia väitteitä, jotka on perusteltu tieteen kokemusperäisen menetelmän sijasta filosofisten todistelujen avulla. Metafyysistä maailmankuvaa voidaan kutsua tiedepohjaiseksi, jos se sisältää tieteellisen maailmankuvan ohella joitakin erityistieteen tuloksiin pohjautuvia filosofisia yleistyksiä todellisuuden perusluonteesta.
Tieteelliseen maailmankuvaan sisältyvät tiedot on hankittu ja perusteltu tieteellisellä menetelmällä. Tieteellinen maailmankuva on historiallisesti kehittyvä, avoin ja itseään korjaava ja sen kaikki osat ovat periaatteessa arvosteltavissa ja muutettavissa uusien selvinneiden tosiasioiden perusteella. Tieteellisten väitteiden tulee läpäistä vaatimus julkisesta perusteltavuudesta ja koeteltavuudesta, eli niiden on kestettävä vertailussa todellisuuteen sekä tiedeyhteisössä käytävässä arvostelevassa keskustelussa.
Tieteellinen maailmankuva ei koskaan ole täydellinen: aina tulee olemaan kysymyksiä, joihin ei ole vielä löydetty tieteen menetelmien avulla vastauksia. Tieteen arvostelevalla menetelmällä voidaan kuitenkin muodostaa muuttuva ja kehittyvä käsitysjärjestelmä, jossa aikaisempia virheitä poistetaan ja löydetään entistä tarkempia ja paremmin todellisuutta selittäviä käsityksiä. Tieteen tekeminen edellyttää muun muassa rajanvetoa tieteen ja näennäistieteen välillä. Joskus on myös vaikea täsmällisesti päättää, mikä on ”oikea” tieteellinen maailmankuva.
Maailmankuva on epätieteellinen silloin, jos se sisältää tieteellisen maailmankuvan kanssa ristiriidassa olevia väitteitä. Vaikka tieteessä ei olekaan ehdottomia takeita totuudesta, on ristiriitatilanteessa järkiperäisempää hyväksyä tieteen tulokset. Näin ei tule menetellä siksi, että ne välttämättä olisivat tosia, vaan siksi, että ne on saavutettu kriittisen ja julkisen menetelmän avulla.
Maailmankuvaa voidaan pitää uskonnollisena, jos siihen sisältyy sellaisia väitteitä, joiden ainoana perusteluna on vetoaminen joihinkin uskonnolliseen arvovaltaan kuten Raamattuun tai henkilökohtaisiin uskonnollisiin kokemuksiin tai elämyksiin. Uskonnollinen maailmankuva on epätieteellinen, jos se muodostuu näkemyksistä, jotka ovat ristiriidassa tieteen kanssa. Uskonnollinen maailmankuva voi olla myös ei-tieteellinen, jolloin uskonvaraiset näkemykset koskevat sellaisia asioita, joihin tiede ei ota kantaa. Tällaisessa tapauksessa uskonnollinen maailmankuva ei ole ristiriidassa tieteen kanssa.
Juha Manninen[]
Oulun yliopiston aate- ja oppihistorian professori Juha Manninen on jaotellut maailmankuvan osat seuraavastilähde?:
- Käsitys ajasta ja avaruudesta. Aikakäsitys voi olla suoraviivainen kuten länsimaissa tai ympyrämäinen kuten itäisessä ajattelussa.
- Käsitys yliluonnollisen olemassaolosta. Jotkut pitävät tätä tärkeimpänä maailmankuvallisena erona. Se erottaa yliluonnollisen eli supernaturalistisen maailmankuvan naturalistisesta eli luontoon perustuvasta maailmankuvasta.
- Käsitys maailman synnystä. Eri kulttuureissa on erilaisia myyttejä maailman synnystä, tieteellinen näkemys on alkuräjähdys.
- Käsitys luonnosta ja ihmisen suhteesta siihen. Ihmistä voidaan pitää eläimenä eläinten joukossa tai toisaalta esimerkiksi kristinuskossa Jumalan sijaisena maan päällä.
- Käsitys ihmisestä, miehestä ja naisesta. Sukupuolia voidaan pitää joko geneettisesti määräytyneinä, kulttuurin synnyttäminä tai jotain siltä väliltä.
- Käsitys yhteiskunnasta ja historiasta. Yhteiskuntaa voidaan pitää ”pakkopaitana” (kuten anarkistit) tai turvallisuuden takaajana.
Tarja Kallio-Tamminen[]
Filosofi Tarja Kallio-Tammisen mukaan maailmankuva tai todellisuuskäsitys sisältää perustavat käsitykset todellisuuden luonteesta sekä tiedosta. Todellisuuskäsitys on yksilön käsitys siitä, millaisessa ympäristössä hän elää ja mitä siinä on mahdollista tehdä. Laajimpana taustakäsityksenä todellisuuskäsitys läpäisee koko kulttuurin ja jättää jälkensä sen eri osa-alueisiin. Todellisuuskäsitys muodostaa ohjaavan taustan kunkin aikakauden ajattelulle ja toiminnalle. Länsimaiden historiassa todellisuuskäsitys on perustavasti muuttunut niin antiikin aikana kuin uuden ajan taitteessakin.
Tieteellisen maailmankuvan kehitys[]
Antiikin kreikkalaisen Aristoteleen ajattelussa ja Klaudios Ptolemaioksen maakeskisessä maailmankuvassa aineella nähtiin tavoitehakuisia ja sielullisia ominaisuuksia. Todellisuuden ajateltiin koostuvan peruselementeistä eli alkuaineista maa, vesi, ilma, tuli ja eetteri. Näillä ajateltiin jokaisella olevan oma luonnollinen liikkeensä, joka johti kohti sen luonnollista paikkaa kaikkeudessa. Maan ja veden luonnollinen liike oli kohti Maan keskipistettä, ilman ja tulen omille alueilleen Maan yläpuolella. Eetteri puolestaan oli näistä selvästi poikkeava, puhdas ja muuttumaton, ja sen luonnollinen liike oli ympyräliike.
Aristoteleen ajatteluun perustuva maailmankuva asetettiin kyseenalaiseksi 1500-luvun puolivälin tienoilta alkaen. Näitä vielä 1700-luvun alkupuolelle ulottuvia tapahtumia sanotaan usein tieteelliseksi vallankumoukseksi. Merkittävä askel oli Nikolaus Kopernikuksen esittämä aurinkokeskinen näkemys maailmasta, joka julkaistiin vuonna 1543 teoksessa De revolutionibus orbium coelestium (Taivaan pallonkuorien kiertoliikkeistä). Toinen haaste vanhalle maailmankuvalle oli 1600-luvun alussa käyttöön otettu kaukoputki ja Galileo Galilein 1610-luvulla löytämät auringonpilkut. Galilei esitti havaintojensa perusteella, että auringonpilkut olivat aivan lähellä auringon pintaa ja kuuluivat siis kuunyliseen maailmaan. Tämä oli jyrkästi uudenlainen ajatus, sillä näin ollen kuunylisellä maailmassa saattoi olla muutakin kuin täydellistä ympyräliikettä. Myös Galilein löytämät Jupiterin kuut tukivat käsitystä siitä, että Maa oli yksi planeetta muiden joukossa.
Ajatuksen matematiikan merkityksestä osana tieteellistä maailmankuvaa esittivät jo Pythagoras ja Platon, mutta nyt sitä alettiin soveltaa uudella tavalla. Johannes Kepler, joka havaitsi planeettojen ratojen olevan soikion eli ellipsin muotoisia, esitti myös näkemyksen aurinkokunnan geometrisesta kokonaisrakenteesta teoksessa Mysterium Cosmographicum vuonna 1596. Tästä teoriasta luovuttiin myöhemmin havaintojen tarkentuessa. Hän laski kuuden silloin tunnetun planeetan keskietäisyyksien suhteiden vastaavan hyvin täsmällisesti mallia, jossa asetettiin sisäkkäin viisi säännöllistä monitahokasta eli Platonin kappaleet kuutio, tetraedri, dodekaedri, ikosaedri ja oktaedri. Vuonna 1687 Isaac Newton julkaisi teoksessaan Philosophiae Naturalis Principia Mathematica painovoimateorian, jonka avulla voitiin kuvata matemaattisesti sekä maanpäällisiä että taivaallisia liikkeitä.
1800-luvulla merkittävästi tieteelliseen maailmankuvaan vaikutti eläinlajeja Galapagossaarilla tutkinut Charles Darwin. Vuonna 1859 julkaisemassaan teoksessa Lajien synty hän esitti ajatuksensa lajien muuttumisesta toisikseen ajan kuluessa eli evoluutioteorian.
1900-luvulla tieteellinen maailmankuva on kehittynyt eteenpäin suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan kautta. Ihmistä tutkivista tieteistä esimerkiksi psykologia ja sosiologia lähtivät erkaantumaan filosofiasta 1800-luvulla.
Käsitteen arvostelua[]
Erkki Hartikaisen mukaan todellisuuskäsitys on inhimillinen käsitys siitä, millainen todellisuus on. Esimerkiksi käsitys luonnosta on osa todellisuuskäsitystä. Hartikaisen mukaan maailmankatsomus ja maailmankuva ovat vanhoja nimityksiä todellisuuskäsitykselle.