Noita tarkoittaa ihmistä, jolla uskotaan olevan yliluonnollisia kykyjä. Noitia ovat erilaiset luonnonkansojen tietäjät: poppamies, velhot ja šamaanit. Satujen vakiohahmo on ilkeä noita-akka. Eräs noitien laji on pääsiäisnoita.
Entisajan Euroopassa noitien uskottiin lentävän valpurinyönä tai pääsiäisenä noitasapattiin Kyöpelinvuorelle juhlimaan paholaisen kanssa. Uskomusten takia noitia vainottiin ja poltettiin roviolla.
Noidat historiassa[]
Noidat olivat varsinkin historiallisessa ajankuvassa yleenä epäkristillisiä ja tämän vuoksi pahoiksi leimattuja tietäjiä ja magian, noituuden tai kansanlääkinnän harjoittajia.
1400–1600-luvun Euroopassa noitia tai sellaisiksi syytettyjä vainottiin noitavainoissa. Monessa noituudeksi luetussa perinteessä tai rituaalissa oli alkujaan kyse kristinuskoa varhaisempien uskomusjärjestemien jäänteistä. Ne liitettiin kristinuskon paholaiseen, ja ne saivat piirteitä kristinuskosta. Vanhan ajan noitien ja nykynoitien välinen yhteys on lähes kokonaan katkennut, joskaan ei aivan täysin. Noituutta harjoitettiin aikana, jolloin siitä kirjoitettiin paljon kuvauksia muistiin. Kuvauksista yhdistettynä muuhun kansanperinteeseen ja muihin tietoihin voi saada jonkinlaista käsitystä siitä, millainen oli menneiden aikojen noituuden olemus. Osittain näiden kuvausten avulla nykynoidat ovat rakentaneet "noituuttaan".
Noitavainot saivat alkusysäyksen Noitavasara-teoksesta (1486), joka nojasi Raamatun alkukielestä väärinkäännettyihin teksteihin. Nykytulkintana toisessa Mooseksen kirjassa lukee: "Velhonaisen älä salli elää" (2. Moos. 22:17) kun taas kielentutkijoiden mukaan käännös suomeksi voisi kuulua: "Älä anna myrkynkeittäjän elää."
Noidat nykyään[]
Nykypäivänä pakanoiden ja luonnonuskontojen harjoittajien keskuudessa noituus määritellään yleensä uskomus- ja elämänkatsomustavaksi, eikä sillä ole välttämättä suoraa tekemistä luonnonuskontojen kanssa. Kristinuskon ohella pääasiassa pienryhmien keskuudessa nykypäivään säilyneet uskomukset ja tavat ovat joko muotoutuneet nykypäivänä erityylisiksi elämänkatsomustavoiksi tai ne ovat muokkautuneet muiden luonnonuskontojen (Amerikan alkuperäiskulttuurit, pohjoismaiden šamaanit) tavoista ja rituaaleista.
Tunnetuimmaksi nykynoidaksi voidaan alkujaan lukea Gerald Gardner, wicca-uskonnon perustaja, jonka keskeinen piirre on luonnonnoituuden harjoittaminen. Muita kansainvälisesti tunnettuja nykynoitia on mm. Starhawk.
Noidat voivat käyttää oletettuja voimiaan sekä hyvään että pahaan.