Tulikävely on tapahtuma, jossa kävellään hehkuvalla tai palavalla alustalla, joka muodostuu yleensä tulisista hiilistä tai hohkakivistä. Sitä saatetaan käyttää esimerkiksi testinä oman uskon voimasta, inspiraation lähteenä, elämänhallinnan välineenä, kanavana itsetunnon ja itsevarmuuden vahvistamiseen, henkisen kehityksen menetelmänä, pyrkimyksenä osoittaa salaperäisten voimien hallintaa tai vain erilaisten tilaisuuksien eksoottisena vetonaulana. Tulikävelyn suorittamista on joissakin yhteyksissä pidetty osoituksena paranormaaleista kyvyistä ja sen on katsottu myöskin parantavan voimallisesti erilaisia sairauksia.
Taustaa[]
Tulikävelyä on käytetty ikivanhana menetelmänä mitä erilaisimmissa rituaaleissa ja pyrkimyksissä. Tulikävelyn juuret ovat ilmeisesti uskonnollisissa puhdistautumisriiteissä tai eräänlaisissa uudelleensyntymisrituaaleissa. Varhaisimmat merkinnät tulikävelystä ovat 1200 ennen ajanlaskun alkua.
Tuli on kautta aikojen ollut vahva elementti ihmisten elämässä, jota on kunnioitettu ja käytetty välineenä erilaisissa rituaaleissa. Tulikävely on suoraa jatkumoa tästä, vaikka nykypäivänä sen harrastaminen perustuu osaltaan myöskin kokeilunhalulle ja uteliaisuudelle ilmiön luonteesta. Länsimaissa erityisesti new age -liike on omaksunut sen harjoittamisen henkisen kehityksen välineenä ja pyrkinyt näin kunnioittamaan ilmiön uskonnollisia juuria.
Tulikävelyn harjoittaminen on kuulunut oleellisena osana mm. polynesialaisten sekä hindujen historiaan. Ortodoksisten ryhmien keskuudessa tunnetaan anastenaria, joka on tulikävelyä sisältävä rituaali. Tulikävely ei ole täysin tuntematon käsite Australiassakaan alkuperäisväestön keskuudessa eikä Afrikassa, jossa sitä ovat harjoittaneet bushmannit. Vaikka ilmiö tunnetaan ympäri maailmaa, se on saanut hyvinkin erilaisia ilmenemismuotoja, sillä esimerkiksi tiibetiläisten ja intiaanien sanotaan kävelleen perinteisesti hiilloksella kun taas havaijilaisten puolestaan väitetään astelleen hehkuvalla laavakivellä.
Antiikin Italiassa Hirpi Sorani -papisto käveli Soracte-vuorella tulisen hiilloksen yli. Tulinen hiillos symboloi siirtymää elävien maailmasta kuoleman voimien luo.
Pohjoismaissa viikinkien sanotaan kävelleen kuumilla kettingeillä ja Suomessakin karjalaiset ovat harjoittaneet itsevarmuuttaan ottamalla kuuman kiven käteensä. Tulella leikkiminen, esimerkiksi hallitusti kynttilän liekin avulla on puolestaan ollut aina yleinen harrastus varsinkin nuorten keskuudessa.
Suomessa tulikävelyä kokeiltiin ensimmäisen kerran Matti Ollilan järjestämänä Espoossa. Vuonna 1993 järjestettiin Hengen ja Tiedon messuilla ensimmäinen julkinen tulikävely. Ranskalainen Marie-Regine Garnier alkoi ensimmäisenä Suomessa järjestämään tulikävelyitä säännöllisesti henkisen kehityksen muotona. Vuodesta 1997 lähtien suurin osa tulikävelyistä Suomessa on kouluttaja Matti Niskalan järjestämiä. Nykyisin yli tuhat suomalaista on osallistunut ainakin kerran elämässään tulikävelyyn.
Tulikävelyn harjoittaminen[]
Tulikävelytapahtuman täsmällinen luonne riippuu siitä, minkälaisilla tarkoitusperillä sitä pyritään harjoittamaan sekä mikä on kävelyyn käytettävä alusta. Mikäli osallistujilla tiedetään olevan tulikävelyyn vaikuttavia kykyjä tai ominaisuuksia, sekin voi vaikuttaa miten käytännön toteutukseen. Tyypillisessä tilanteessa tulikävelyn harjoittaminen sisältää seuraavanlaisten vaiheiden kautta.
- Kokoontuminen, jossa joukko ihmisiä on päättänyt osallistua tulikävelyyn joko jonkun kutsumana tai omasta aloitteestaan. Kokoontuminen on usein organisoitu ammattimaisen tulikävelyoppaan toimesta, mutta tapahtuma saattaa lähteä myöskin täysin osallistujien tai jonkun osallistujan aktiivisuudesta. Tilaisuuden alkuun liittyy usein taustamusiikkia ja opastusta. Tavoitteena on vahvistaa ryhmähenkeä ja luoda mahdollisesti joskus myös transsinkaltainen olotila. Kokoontumiseen saattaa liittyä myös vahvasti symboliikkaa, kuten maagiset kellonajat eri vaiheiden alkamiselle. Usein osallistuminen näihin tapahtumiin on sallittua vain niille, jotka vakaasti myöskin aikovat osallistua itse tulikävelyyn.
- Sytyttäminen: Mikäli tulikävely tapahtuu perinteiseen tapaan hiilloksella, osallistujat usein itse kasaavat kokon ja sytyttävät sen. Kokon rakentamiseen ja sytyttämiseen liittyy usein erilaisia ryhmähenkeä vahvistavia rituaaleja, jossa pyritään virittäytymään tulen kohtaamiseen.
- Odottaminen voi kestää useita tunteja, kokon koosta riippuen. Mikäli alustana on käytetty esimerkiksi kiveä, sen kuumentaminen on lyhyempi prosessi. Odottamisen aikana voidaan kuulla enemmän tulikävelyn taustasta ja se tarjoaa myös tilaisuuden tutustua paremmin muihin osallistujiin. Tässä vaiheessa saatetaan harjoittaa tulen palamiseen liittyviä rituaaleja, esimerkiksi kirjoittamalla ylös asioita itsessään joista haluaisi päästä eroon ja sitten polttaa sen symbolisesti tulessa, samalla kun toivoo mitä haluaisi elämältään uutta. Tavoitteena on yleensä keskittyä oman elämän uudistamistarpeisiin ja henkisten voimavarojen aktivointiin. Kun tuli on lopulta palanut hiillokseksi, se levitetään tasaiseksi matoksi, jotta onnettomuuksilta vältyttäisiin.
- Kävely on itse tapahtuman kohokohta. Yleensä ennen varsinaista suoritusta on jo tehty oppaan johdolla erilaisia demonstraatioita ja "kuivaharjoituksia". Kävelyn yhteydessä voidaan vahvistaa omaa uskoa esimerkiksi vakuuttamalla itselle, että alusta on jotakin viileätä tai ettei se polta. Uskon vahvistamiseksi voidaan jopa toistaa tätä ääneen mantran tavoin.
Tulikävely on pääasiassa ryhmässä tapahtuvaa toimintaa, jossa osallistujia on keskimäärin hieman toistakymmentä ikähaarukan vaihdellessa koululaisista ikäihmisiin. Tulikävelytapahtumissa oikeanlaisen tunnelman luominen ja itseluottamuksen nostaminen riittävälle tasolle ovat välttämättömiä edellytyksiä tulikävelyn onnistumiselle. Mitään oikeaa kävelymenetelmää ei yleensä väitetä olevan, vaan jokaisella tulikävelyyn osallistujalla on oma tyylinsä.
Tulikävelyn sanotaan valjastavan ihmisessä käyttämättömiä voimavaroja ajankohtaisten ongelmien ja haasteiden ratkaisemiseen. Ilmiön väitetään eheyttävän osallistujien tunneälyä sekä omaavan myöskin paranormaaleja elementtejä ja parantavia vaikutuksia. Tulikävelyssä kerrotaan ihmisten päässeen irti mm. esiintymiskammosta, impotenssista, tupakoinnista, masennuksesta ja ylensyömisestä.
Useimmissa tapauksissa ihminen ei saa tulikävelyn yhteydessä minkäänlaisia palovammoja ja yleensä mahdolliset vammat ovat jääneet vesikellojen tasolle. Tunnetaan kuitenkin tapauksia, joissa henkilö on saanut hyvinkin pahoja palovammoja uskottuaan liikaa omiin voimiinsa, eikä ole esimerkiksi sosiaalisten paineiden takia halunnut luovuttaa ajoissa.
Matti Niskalan ohjeiden mukaan tulikävelyyn tulisi varata muistiinpanovälineet, pyyhe ja kosteutta eristävä alunen, lämmin luonnonkuituinen vaatetus sekä juomavettä ja evästä. Suomessa järjestettävien tulikävelyiden hinnat ovat ensikertalaiselta yli ja uusijaltakin lähes sata euroa, lapsia lukuunottamatta. Niskala myöskin edellyttää, että osallistujat allekirjoittavat sopimuksen, jossa hänet vapautetaan vastuusta mahdollisten palovammojen varalta.
Tutkimusta tulikävelyn ympärillä harjoitetaan ympäri maailmaa. Kaliforniassa toimii jopa vuonna 1989 perustettu tulikävelykoulu Firewalking Institute of Research and Education (F.I.R.E.). Tämä on myös pyrkinyt tuottamaan joitakin tutkimuksen arvoisia huomioita. Sikäläisten teoreetikkojen panostus on yksinomaan mielen vaikutuksessa palamattomuuteen.
Yksi tunnetuimmista tulikävelyyn liittyvistä ennätyksistä tapahtui 28. marraskuuta 2006, jolloin muuan Scott Bell käveli tiettävästi yli sata metriä Kiinassa sijaitsevassa Wuxissa, rikkoen näin aiemman kesältä 2005 peräisin olevan ennätyksen kolmanneksella.
Selityksiä[]
Matti Niskalan mukaan tulikävelyn polttamattomuudessa on kolme peruskiveä. Hänen mukaansa nämä hiilet ovat noin 700 – 1000 asteisia. Näitä pitkin kävellessä polttamattomuuteen vaikuttaisi sitten kävelijän oma tahdon voima, ryhmän yhteinen kollektiivinen tahdon voima sekä enkeleiden apu. Hän uskoo, ettei maailma ole sitä mitä me tässä näemme vaan on olemassa muitakin tasoja ja muutakin elämää.
Keskeiseen rooliin Niskala kuitenkin nostaa ihmisen oman uskon, jota hän kuvailee energiatason ja tietoisuuden muuntoprosessiksi, jossa ihminen antaa uusia viestejä keholleen solutasolle asti biopalautteen avulla. Yleisestikin ihmisen omaa uskoa pidetään voimana, joka vaikuttaa keskeisesti tulikävelyn kaltaisen ilmiön onnistumiseen.
Tulikävelyä on myöskin pyritty osaltaan selittämään paranormaaleilla ilmiöillä. Pidetäänkin usein aivan selvänä, että mikäli kuvaukset tulenlieskoissa seisomisesta, sulassa laavassa kävelemisestä sekä hohtavan kuumilla kivillä astelemisesta pitävät paikkansa, nykyfysiikan käsitykset asettuvat hyvin kyseenalaiseen valoon. Myöskin parapsykologian piiristä tunnetaan ilmiöitä, joissa henkilö on itseään polttamatta ottanut esimerkiksi hehkuvia hiiliä käteensä pitkäksi aikaa. Näiden ilmiöiden todistusvoimaa pidetään kuitenkin kiistanalaisena.
Toisten hypoteesien mukaan taas kipua lievittävät endorfiinit aktivoituvat positiivisten ajatusten voimasta ja ne suojaavat jalkoja vahingoittumiselta. Jotkut väittävät että ihmisen kehoa suojaa jonkinlainen kenttä, joka vahvistuu riittävästi tahdon voimasta ja suojaa tulen polttavalta vaikutukselta. Jotkut liittävät myös voimakkaan hikoilemisen, ihmisen yksilöllisen kivunkeston ja kävelijän vähäisen painon siihen, kuinka hyvin kävely onnistuu ilman kipua ja rakkuloita. Lisäksi jalka peittää allaan olevan hiilimaton, jolloin mahdollinen vähäinen palamisprosessi hyytyy viimeistään täysin.
Päätekijänä tulikävelyn polttamattomuudelle pidetään tieteen piirissä kuitenkin lämmönjohtokykyä. Kahden erilämpöisen kappaleen kohdatessa toisensa, ne pyrkivät termiseen tasapainotilaan. Tämän tasapainotilan luonne ja se kuinka nopeasti tämä saavutetaan, riippuu lämpötilasta, kummankin kappaleen tiheydestä, lämpökapasiteetista ja lämmönjohtavuudesta.
Koska puulla on huono lämmönjohtokyky, oletetaan että hiilen vähäinen massa johtaa heikosti lämpöä jalkoihin, eikä palovammoja sen takia juuri ehdi syntyä kävelyn aikana. Myöskin tulikävelyssä käytettyjen huokoisten laavakivien tiedetään omaavan huonon lämmönjohtokyvyn. Fysiikan mukaan esimerkiksi saman lämpöinen teräskisko, jonka massa olisi suuri, polttaisi jalat. Tutkittaessa asiaa on käynyt selväksi, että tulikävelyssä vähäinen kosketus hiilimaton keskellä sijaitseviin viileimpiin alueisiin ei vielä polta jalkoja. Pitempiaikainen kosketus ja lyhyempiaikaisempikin hiilten ollessa kuumimmillaan reuna-alueilla, johtaa usein palovammoihin.
Toisena tärkeänä selityksenä pidetään myöskin ns. Leindfros –efektiä, joka tarkoittaa puolestaan sitä, että henkilön jalkapohjasta tilanteessa erittyvä neste höyrystyy ja muodostaa vaatimattoman suojan jalkapohjille siksi aikaa kun jalkapohja koskettaa hiilimattoa. Vedellä on myös korkeampi lämpökapasiteetti, jolloin hiilimaton luovuttaessa lämpöä jalkaan, jalkapohjan suhteellinen lämpeneminen on vähäisempää. Tämän arvellaan olevan myös osaselityksenä jopa kuumempienkin kohtien ja pitempiaikaisempien kosketusten kestävyydelle joissakin tapauksissa, sillä nesteeneritys jalkapohjista on joidenkin seikkojen ohella hyvin yksilöllistä.
Fysiikan professori David Willey on testannut, että nämä fysikaaliset selitykset ovat aivan riittäviä selittämään useimmat hänen tutkimansa tulikävelytapaukset. Joissakin tapauksissa vaaditaan kuitenkin hänen mukaansa vielä lisätutkimuksia, ennen kuin muut kuten paranormaalit selitykset voidaan poissulkea - ellei sitten ilmene tarvetta vaihtoehtoisille selitysmalleille. Willeyn mukaan hiilet ovat tulikävelyssä useimmiten vain vähän yli 500 asteisia, vaikka joissakin tapauksissa tulikävelijöiden tiedetään astelleen paikoin jopa yli tuhatasteisilla hiilillä.
Kritiikkiä[]
Tulikävelyyn on kohdistunut kritiikkiä lähinnä paranormaalien tulkintojen sekä siihen sisältyvien riskien vuoksi, varsinkin mikäli ylimääräisistä riskeistä ei ole huolehdittu.
Tärkein riskitekijä on tietenkin se, jos ei pidetä huolta siitä, että mikäli kävely on tarpeen keskeyttää, se tehdään ajoissa eikä luoda sosiaalisia painetekijöitä jotka voisivat vaikuttaa kävelyn pitkittämiseen kivuliaista palovammoista huolimatta. Palovammojen riskiä kasvattaa myös kävelytekniikka, jossa tullaan työntäneeksi hiiliä pois jalan edestä, jolloin niitä saattaa nousta myös jalan päälle. Samoin kritiikkiä on nostattanut se mahdollisuus, että puun mukana tai maaperästä hiillokseen eksyy kiviä, metalliesineitä tai muita kappaleita, joiden lämmönjohtavuus on korkea tuottaen todennäköisesti myös palovammoja osuessaan jalkapohjaan.
Lisäksi on huolehdittava siitä, että hiilet ehtivät palaa kunnolla, koska jos niihin jää kosteutta, ne polttavat helpommin. Myöskään jaloissa ei saa olla liikaa kosteutta, koska hiilet voivat tarttua helpommin jalkapohjaan, vaikka kosteus onkin toisaalta myös palovammoja ehkäisevä tekijä.
Erityisesti huolta on herättänyt pienten lasten osallistuminen tulikävelyyn, jota jotkut ovat verranneet pahoinpitelyyn tai sen yritykseen. Kriitikkojen mielestä lapsia ei saisi altistaa turhaan palovammoille, vaikka nämä itse haluaisivatkin tulikävelyyn osallistua.
Katso myös[]
- Analgesia
- Elementaali
- Fakiiri
- Ihmeparaneminen
- Siddhi
Lähteet[]
Malline:Viitteet